Toinen

Ajamme kauniin, lämpimästi valaistun valkoisen kivitalon pihaan. Joonas avaa autotallin oven kaukosäätimellä ja ajaa auton suoraan autotalliin, jonka kautta pääsee sisälle taloon. Hän nostaa laukkuni sisälle ja esittelee minulle tiloja. Alakerrassa on valtavan kokoinen eteisaula, joka aukeaa olohuoneeseen. Olohuoneen takaseinää peittävät koko seinän kokoiset ikkunat, Joonas kertoo, että niistä on huikea näköala järvelle. Pimeässä siellä ei näy mitään muuta kuin valoja pihalta. Joonas kertoo takimmaisten valojen tulevan rantasaunasta, joka lämmitetään talvella viikonloppuisin ja kesällä joka ilta. Lisäksi alakerrassa on keittiö, kirjasto, sauna, kylpyhuone, ruokailutila ja kotiteatteri. Aulasta lähtevät leveät rappuset toiseen kerrokseen, jossa on Ninan ja Joonaksen ja Lauran makuuhuone, sekä vierashuoneet, joista yhteen minä majoitun. Huoneessani on ihana, paksu vaalea matto, parivuode sekä oma kylpyhuone ja siitä pääsee suoraan koko taloa kiertävälle parvekkeelle. Kaiken kruunaa kylpyhuoneessa oleva iso poreamme, näen jo itseni lojumassa vaahtokylvyssä.

Laura rykäisee ovella, hänen suupielessään karehtii hymy, kun hän seuraa innostuneisuuttani.

”Aivan ihana huone” - huudahdan hänelle!

”Kiitos, hän vastaa hymyillen lämpimästi” Hän avaa yhdellä seinällä olevan oven ja sanoo, ”tässä on vaatehuone, voit purkaa tavarasi tänne. Sinä haluat varmaan käydä pesulla pitkän lentomatkan jälkeen, vaihtaa jotain mukavampaa päälle ja tulla syömään illallista, pääset sen jälkeen lepäämään.”

Käyn pikasuihkussa ja vaihdan ylleni mukavat farkut ja t-paidan, jonka päälle laitan lämpimän neuleen. Kipaisen alakertaan ja suuntaan kohti ruokailuhuonetta. Siellä tuoksuu ihan mielettömän hyvälle, nälkä kurnii vatsassani ja muistan, että olen syönyt viimeksi aamiaista. Lentokoneen ateria oli ihan käsittämätöntä mössöä, näykin siitä palan sieltä ja toisen täältä. Olen juuri testannut viisi eri lentoyhtiötä ja jokaisen pöperöt olivat yhtä mitään sanomattomia.

Astun ruokailuhuoneeseen sisään, takaseinällä rätisee tuli isossa avotakassa. Joonas hihkaisee iloisena minulle, ”liity seuraan Lisa, voit istuutua tuohon Ninan vastapäätä, toivottavasti sinä olet nälkäinen. Meillä on tänään illalliseksi minun lempiruokaani, texmex-lasagnea, Laura laittoi sen uuniin kun lähdimme kentälle ja se on nyt parhaimmillaan.” Istuudun ja alamme syödä, ruoka on ihanaa. Juttelemme syömisen aikana niitä näitä, Joonas on pääasiassa äänessä. Hän kertoo perheestä, Suomesta ja Joensuusta. Hänellä on miellyttävän kuuloinen ääni ja hauskoja juttuja. Kuuntelen häntä mielelläni. Uskon, että sopeudun hyvin elämään tämän perheen kanssa. Syötyämme kiitän ruoasta, nousemme pöydästä ja raivaamme yhdessä astiat keittiöön ja astianpesukoneeseen. En pysty pidättämään leveää haukotusta ja Laura sanoo minulle ”mene vain Lisa nukkumaan, sinä olet aivan uuvuksissa.” Hymyilen hänelle unisena ja lähden huoneeseeni.


Onneksi huomenna on lauantai, saan nukkua pitkään ja totutella aikaeroon viikonlopun ajan. Laitan itselleni kuuman vaahtokylvyn, lojun siellä nukahtamispisteeseen saakka ja kömmin sänkyyn ihanan kuohkean untuvapeiton alle. Lakanat tuoksuvat raikkaalle ja huoneessa on ihanan viileää, nukun parhaiten vähän kylmässä. Jätän verhot auki ja katselen tähtiä kunnes nukahdan.

Herään aamulla varhain, ulkona on vielä ihan pimeää. Täällä tosin taitaa olla pimeää melkein läpi vuorokauden näin talviaikaan. Pomppaan ylös sängystä ja puran laukkuni omaan vaatehuoneeseeni. Nostan laukusta esiin kuvan, joka otettiin äidistä, isästä ja minusta viime kesänä, nauramme ja näytämme siinä kaikki niin onnellisilta. Laitan kuvan lipaston päälle ja virnistän sille. Kyllä tästä hyvä vielä tulee!


Pukeudun ja loikin rappuset alakertaan, suoraan keittiöön ja jääkaapille. Minulla on sudennälkä. Teen itselleni munakkaan, lisäksi keitän kahvia ja puristan mehua pöydältä löytämistäni appelsiineista. Katan aamiaisen keittiöön ja syön hyvällä ruokahalulla. Lueskelen samalla pöydällä ollutta edellisen päivän sanomalehteä, hyvää kieliharjoitusta minulle. Samassa kuulen askelia ja Nina tulee keittiöön.

”Huomenta Lisa, oletpas sinä herännyt varhain. Täällä tuoksuu ihanalta!” hän sanoo.

”Huomenta, istutko syömään kanssani aamiaista? Haluatko sinäkin munakkaan, minä voin paistaa?” kysyn häneltä.

”Joo, se kuulostaa ihanalta, paista vain. Saitko sinä nukuttua hyvin?” Nina kysyy minulta.

”Nukuin kuin tukki, en herännyt kertaakaan koko yönä, enkä nähnyt mitään unia. Olen täynnä energiaa. Mitä voisimme tehdä tänään, onko vielä yhtä kylmä kuin eilen,” puhua pulpatan hänelle samalla kun kaivelen munakastarpeita jääkaapista.

Nina naurahtaa ja kertoo ilman lämmenneen, enää on vain -12 astetta pakkasta. Juuri sopiva keli ulkoiluun.

Raivaamme aamiaisastiat pois pöydästä, Nina antaa minulle toppahousut ja lapaset, oma takkini kuulemma kelpaa. Kävelemme ensin pihapiirissä ja hän näyttää minulle rantasaunan ja kertoo kuinka ihanaa kesällä on mennä suoraan saunasta uimaan. Nina kertoo, että Joonas tekee rannalle aina talveksi avannon, he Lauran kanssa tykkäävät uida siinä aamuisin. Hrrr… pelkkä ajatuskin nostaa ihoni kananlihalle. Menemme autotallin takana olevaan isoon varastoon ja Nina esittelee minulle siellä olevat moottorikelkat ja mönkijät. ”Mennään joku päivä ajelulle, kunhan ensin totut täällä olemiseen, lumeen ja pakkaseen. Meiltä löytyy täältä sinullekin sopivat varusteet,” hän sanoo minulle. Naurahdan hämilläni, en minä osaa millään moottorikelkalla ajaa, ajatuskin tuntuu pelottavalta.

Jatkamme kävelylenkkiä tietä pitkin, lumi narisee kenkien alla ja hengitys höyryää kävellessämme. Lähin talo on noin 500 metrin päässä Airistojen talosta. Kauniin valkoisen kivitalon pihalla juoksee valkoruskea koira ympyrää, ympyrän keskellä seisoo pieni tyttö nauraen kippurassa. Koira juoksee niin että lumi vain pöllyää, tyttö viskoo sille lumipalloja ja koira yrittää ottaa niitä kiinni suullaan. Nina hihkaisee hänelle, ”hei Marja, mitä kuuluu?” Tyttönen juoksee luoksemme hangessa, koiran seuratessa perässä. ”Hyvää kuuluu, on minun vuoroni ulkoiluttaa koira. Lenkitän häntä tässä pihalla, enkös olekin ovela! Kuka sinä olet?” Marja kysyy ja katsoo minua valtavilla sinisillä silmillään, jotka ovat melkein kirkkaanpunaisen pipon reunan alla piilossa.

”Olen Alisa, ystäväni sanovat minua Lisaksi. Olen täällä Airistojen perheessä vaihto-oppilaana, tulemme varmasti näkemään usein”, vastaan hänelle.

”Kivaa! Koira sano päivää Lisalle!” Koira istuu tottelevaisena, kallistaa päätään ja ojentaa tassunsa minulle. Nauran ja tartun siihen, ”päivää Koira.” Talon kuistille tulee pieni pyöreähkö vaaleahiuksinen nainen, hän huutaa Marjalle ” tulkaahan aamupalalle!” Marja katsoo meitä ja sanoo, ”äiti huutaa, minun pitää mennä, heippa.”


Vilkutamme tytölle ja koiralle ja kävelemme eteenpäin tietä pitkin. Nina kertoo, että Marja perheineen on asunut naapurissa nyt noin vuoden verran, he muuttivat taloon eteläsuomalaesta Marjan isoisoäidin menehdyttyä. Tyyne-mummi asui talossa yksinään yli kaksikymmentä vuotta, miehensä kuolemisesta saakka. Toivo-pappa kuoli tapaturmaisesti metsästysreissulla ollessaan karhujahdissa. Tyyne oli oikea teräsmummo, hän kuoli 95 – vuotiaana sydänkohtaukseen, saappaat jalassa, lumitöitä tehdessään. Juuri niin kuin oli itse toivonutkin. Marjan vanhemmat eivät halunneet jättää suvun vanhaa taloa tyhjäksi, joten he järjestivät elämänsä uudelleen ja muuttivat tänne. ”Äiti on siitä tosi iloinen, he ovat Marjan äidin, Katriinan kanssa ystävystyneet oikein kunnolla,” Nina selittää. ”Heillä on myös vanhempi tytär, Nana, hän on samassa koulussa kuin me,” hän jatkaa.


Kävellessämme kotia kohti Nina hihkuu innosta ja kertoo, että olemme menossa seuraavana viikonloppuna Kolille, paikalliseen luonnonpuistoon, hänen koulukaverinsa mökille kelkkailemaan ja laskettelemaan. Tulevalla viikolla on koulusta vapaata myös perjantaina, on Suomen itsenäisyyspäivä.